Saksan kansallissosialistisen menneisyyden faktojen ja lukujen tunteminen on yksi asia, ja se on tietenkin monien maan historianopettajien päivittäinen tehtävä. Se, että tämä ajanjakso tehdään oppilaille ymmärrettäväksi, että historia täytetään elämällä, ihmisillä ja kasvoilla, on täysin erilainen ja vielä tärkeämpi haaste, koska vain tämä oivallus auttaa oppilaita tekemään historiasta johtopäätöksiä omaa toimintaansa varten nykyhetkessä ja tulevaisuudessa.
Osana vuosittaisia "Koulu ilman rasismia" -projektipäiviä Werner-von-Siemens-Gymnasiumin yhdeksännen vuosikurssin työpaja tarkasteli historianopettajien Jens Lücken ja Ines Springerin johdolla kansallissosialistien rikoksia, jotka tehtiin heidän kotiovellaan Gronaussa, Epessä ja naapurimaiden Alankomaissa.
Tiistaina työpajan osallistujien ohjelmassa oli erityinen kohtaaminen: Enschedessä vuonna 1932 syntynyt Bert Woudstra, joka juutalaisena joutui kokemaan kansallissosialismin kauhut Alankomaiden maanalaisessa toiminnassa ja selviytyi hengissä, oli luokkahuoneen vieraana ja oli oppilaiden käytettävissä hyvin henkilökohtaiseen ja vilkkaaseen keskusteluun yli kahden tunnin ajan. Oppilaiden etukäteen laatimassa kysymysluettelossa käsitellyt aiheet vaihtelivat Woudstran huolettomasta lapsuudesta ennen toista maailmansotaa hänen nykyiseen näkemykseensä maailman tilasta.
Kahdeksanvuotiaalle nuorukaiselle vuosi 1940, jolloin kansallissosialistinen Saksa miehitti Alankomaat ja harjoitti siellä Euroopan juutalaisten syrjäyttämistä, vainoamista ja lopulta murhaamista koskevaa epäinhimillistä politiikkaa, merkitsi alkua viisivuotiselle piileskelylle, jota hän kuvaili vaikuttavan yksityiskohtaisesti. Hän piileskeli vuoteen 1945 asti yhteensä 12 eri piilopaikassa, erossa äidistään, matkatavaroissaan vain kirja ja nalle, usein kuolemanpelossa ja useita kertoja vaarassa tulla petetyksi tai paljastetuksi. Hän kuvaili loogisesti vapautumista huhtikuussa 1945 elämänsä onnellisimmaksi hetkeksi, jota varjosti nopeasti äkillinen oivallus monista Auschwitzin ja muiden keskitys- ja tuhoamisleirien julmissa tuhoamiskoneistoissa murhatuista sukulaisista. Tämän kauhun edessä nuoriin ja opettajiin teki erityisen vaikutuksen lähes 92-vuotiaan hyvin iloinen ja myönteinen asenne. "Joka aamu katson itseäni ja sanon: 'Sinä olet vielä täällä'. Se on suuri onni", hän kommentoi erään oppilaan kysymykseen siitä, miten hän käsittelee menneisyyttä. Hymyillen hän suostui työpajan osallistujien pyyntöön nauhoittaa haastattelu ja säilyttää se podcastina, sillä "me aikalaistodistajat olemme hitaasti kuolemassa sukupuuttoon". Historian säilyttäminen esimerkiksi tämän podcast-hankkeen avulla oli hänen mukaansa erityinen huolenaihe juuri siksi, että hän oli huolissaan maailman kehityksestä. Hän kuitenkin lopetti puheenvuoronsa toiveikkaaseen sävyyn vetoamalla nuoriin: "99 prosenttia ihmisistä on hyviä. Säilyttäkää hyvä itsessänne". (Spr)
